Optari-ryhmässä harjoitellaan tasoryhmissä jollan käsittelyn ja purjehduksen perusteita sekä järjestetään pidempään harrastaneille myös kilpapurjehduksen valmennusta.

Ryhmän harjoitukset vesillä aloitetaan toukokuun alusta ja niitä jatketaan ainakin syyskuun loppuun saakka.

Ryhmän tavoite on parantaa purjehdustaitoja ja pitää hauskaa. Harjoituksissa voit käyttää omaa tai seuran jollaa.

Laji Purjehdus
Kotipaikka Lohja
Jäseniä 24
Joukkueella ei ole tulevia tapahtumia. Kirjaudu sisään luodaksesi uuden tapahtuman.
Antti

LOHJAN PURJEHTIJOIDEN OHJEET KORONAEPIDEMIA-AJAN LAJIHARJOITTELUUN (KEVÄT 2021, päivitetty 24.4.2021)

1. Toimintaan ei saa osallistua, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Oireisen on hakeuduttava koronavirustestiin ja omaehtoiseen karanteeniin ohjeistuksen mukaisesti.
2. Yli 12-vuotiaat (vuonna 2008 syntyneet ja vanhemmat) käyttävät kasvomaskia harjoittelun ulkopuolella. Kasvomaskin käytössä huomioidaan siihen liittyvät ohjeet.
3. Majan pukuhuoneita, saunaa ja kokoustilaa ei saa käyttää, eli rantaan tullaan ja sieltä lähdetään purjehdusvarustus päällä.
4. Varastoa ja piha-aluetta saa käyttää.
5. WC:n käyttöä harjoitusten yhteydessä tulee välttää, jos mahdollista.
6. Osallistujat pitävät rannassa ja vesillä vähintään kahden (2) metrin etäisyyden muihin henkilöihin.
7. Alku- ja loppupalaverit pidetään ulkona turvavälejä noudattaen.
8. Käsihygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota. Kädet pestään huolellisesti ennen ja jälkeen harrastustoiminnan. Käsidesiä on saatavilla majalla.
9. Harrastustoimintaan kokoontuvat vain tarvittavat henkilöt: osallistujat, ohjaajat ja välttämättömät toimihenkilöt. Ohjaajat ja toimihenkilöt käyttävät kasvomaskia harrastustoiminnan aikana.

Lohjan purjehtijat aloittaa lajiharjoittelun toukokuussa sillä edellytyksellä, että se tapahtuu tämän turvallisuusohjeistuksen puitteissa. Seuraamme tarkasti viranomaisten uusia linjauksia ja muutamme ohjeistusta. Seuran toimihenkilöiden velvollisuus on valvoa turvallisuusohjeiden noudattamista.

Viranomaisohjeistukset:
1) omaehtoinen karanteeni: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/karanteeni-eristys-ja-karanteenia-vastaavat-olosuhteet
2) kasvomaskeista: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/suositus-kasvomaskien-kaytosta-kansalaisille

Antti

Perutaan fysiikkatreenit maaliskuulta osana koronan rajoitustoimia.
Pyrimme jatkamaan harjoituksia 4.4. alkaen sunnuntaisin viikoittain.

Lue loput viestit

Yhteystiedot

Yhteyshenkilö: Antti-Pekka Kiiski, lohjanpurjehtijat.juniori@gmail.com, 040 5925204.

Optari-ryhmän harjoitukset järjestetään kahdesti viikossa tiistaisin ja torstaisin kello 17.30- 20.00. Harjoituksissa tukeudutaan Lohjan purjehtijoiden tukikohtaan, jonka osoite on Nuottatie 2 Lohja.